|
SATTUMA EI ENÄÄ MÄÄRÄÄ
ELÄMÄÄNI
Risto Salopuro:
Henkilökohtainen
pelastussuunnitelmani selvisi minulle
90-luvun puolivälissä. Aloin
pohtia syvemmin elämää
ja kaikkea mitä siihen
liittyi.

Olin hyvin tyytyväinen
työhöni paloalalla ja urheilussakin olin
pärjännyt lahjoihin nähden
loistavasti. Kun vielä ihmissuhteet-
kin olivat kutakuinkin
kunnossa, olin ihmeissäni kun katsoin
elettyä elämää taaksepäin ja
totesin siellä olevan paljon kaik-
kea, mikä ei päivänvaloa
kestäisi.
Koska olin tunnustava
ateisti ja kirkosta eronnut en aluksi ym-
märtänyt miksi asiat, joista
en ennen saanut tunnontuskia tun-
tuivat nyt pahoilta ja
"hauskojen iltojen" jälkeen tunsin omassa-
tunnossani pistoksia. Tätä
jatkui joitakin viikkoja ja tunne oli
niin kuin Psalmissa 32 kirjoitetaan:
"Sillä yötä päivää Sinun käte-
si oli raskaana päälläni".
Eräänä yönä ollessani kotona
Jyväskylässä ja miettiessäni näitä
asioita osui käteeni
lehtinen, jossa oli kuvattu sen hetkinen olo-
tilani sekä Jumalan
Raamatussa ilmoittama pelastussuunnitelma
minunkin kohdalleni:
"Sillä niin on Jumala
maailmaa rakastanut,
että antoi ainoan Poikansa,
ettei yksikään, joka Häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi
iankaikkinen elämä" (Joh 3:16 ).
Room 10: 9-10 on kerrottu
miten ihminen voi pelastua: "Sillä jos
sinä tunnustat suullasi
Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi,
että Jumala on Hänet
kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla
tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella
pelastutaan".
Päätin kokeilla tätä
pelastussuunnitelmaa ja jo samalla viikolla
menin hengelliseen
tilaisuuteen, jossa sain rukoilla pastorin
avustuksella syntisen
rukouksen ja aloittaa uuden elämän puh-
taalta pöydältä.Tullessani
kokouksesta ulos, oli kuin mustavalko-
elämääni olisi tullut
yhtäkkiä värit päälle. Alkutunnekuohujen ta-
saannuttua pikkuhiljaa olen
saanut kasvaa uskonvarmuuteen,
joka on kantanut arjessa ja
juhlassa.
Raamatusta löytyy valtava
määrä lupauksia meille jokapäiväiseen
elämään, eikä yhteenkään
niistä ole tarvinnut pettyä. Herra on
auttanut työssä, opiskelussa
ja vapaa-aikana. Kuitenkin parasta
on ollut se, että olen
löytänyt yhteyden elävään Jumalaan, joka
antaa turvan ja varmuuden
kaikissa elämän tilanteissa.
Rukoillessani voin tuoda
Hänelle kaikki asiani, iloni ja murheeni.
Vaikka itse välillä
kompuroinkin uskonelämässäni, saan aina kaatua
Kaikkivaltiaan kädelle,
sillä Hän on luvannut ettei heitä yhtäkään
omaansa pois kädestään.
Sattuma ei määrää enää elämääni, vaan
kaikessa minua auttaa ja
johdattaa rakastava Jumala.
Saavutuksia mm. 7 painin
Suomenmestaruutta, kehonrakennuksen
SM, 5 X poliisien ja
palomiesten MM jne.
- Risto Salopuro -
risto.salopuro@pp.nic.fi
|