JEESUS ON HERRA

Ilpo Salo todistaa:

 

Ollaan uskovaisista ja Jeesuksesta mitä mieltä tahansa,

niin varmaa on kuitenkin se, että jossakin vaiheessa elä-

määmme joudumme näiden asioiden kanssa tekemisiin

tahdoimmepa sitä tai emme. Joudumme tekemään oman

valintamme joko puolesta tai vastaan.

 

 

 

 

Kautta aikojen ihmisen on ollut vaikea myöntää että hän

tarvitsee apua selvitäkseen tästä ainutkertaisesta elämäs-

tä "hengissä", sillä jokainenhan meistä tietää että elämä

on rajallinen.

 

Jumala on kuitenkin valmistanut meille pelastuksen pojas-

saan Jeesuksessa Kristuksessa ja sille asialle me emme voi

tehdä yhtään mitään. Voimme vain antaa Jumalan pelastaa

itsemme niillä ohjeilla jotka hän on meille antanut, ja ne oh-

jeet löytyvät raamatusta.

 

Jumala kutsuu jokaista ihmistä eli antaa mahdollisuuden ot-

taa pelastus vastaan, ja tämä tapahtuu  2 - 3 kertaa elä-

mässä. Se voi tapahtua mitä moninaisimmilla tavoilla. Yleen-

sä ihminen kyselee elämänsä tarkoitusta,kuka oon, mitä

täällä teen ja minne meen kuoleman jälkeen.

 

Itselleni kävi juuri näin. Vuonna 1987  tuli elämääni tällainen

Jumalan antama valinnan hetki. Vankila tuomio oli juuri loppu-

nut ja vapauden juhliminen jatkui kolmatta päivää. Juhliminen

ei kuitenkaan maistunut vaan paha olo vaan voimistui ja voi-

mistui. Aamulla herättyäni päätin että nyt on se päivä jolloin

haluan tulla uskoon, sillä tiesin kyllä mistä on kysymys. Soi-

tin eräälle tutulle jonka kanssa olin jutellut näistä taivas asi-

oista aikaisemmin.

 

Hän pyysi tuntemaansa saarnamiestä käymään minun luona-

ni, joka saavuttuaan kertoi minulle yksityiskohtaisesti pelas-

tuksen tiestä, Jeesuksesta ja ristin sovituksesta ja lopuksi

kysyi että voisimmeko rukoilla asian puolesta. Sanoin että

Jeesus jos sinä oot totta niin tahdon antaa elämäni sinulle.

Ja se oli siinä. Mitään suuria tunteita tilanteeseen ei liittynyt,

oli vain helpottunut olo.

 

Tunteita on kyllä matkan varrella riittänyt yllinkyllin ja oma

rikkinäinen tunnemaailmani on kyseenalaistanut kaiken monta

kertaa, mutta Jumalan uskollisuus on ollut käsittämätöntä.

 

Hän on antanut sydämeeni rauhan ja elämälleni tarkoituksen,

lupauksen siitä että hänen poikansa Jeesuksen veressä on

myös minun syntieni sovitus joka kantaa kuoleman rajan yli

ja antaa jo tämän elämän matkan varrella niin paljon kaikkea

hyvää, että siitä kannattaa pitää kiinni kynsi ja hampain.

 

 

                 - Ilpo Salo -