VIHA JA PELKO HELLITTIVÄT PALA PALALTA

Merja Paronen:

Rankkojen elämänkokemusten myötä syntyneet pelot,

ahdistukset ja viha hallitsivat Merja Parosen elämää

vuosikymmenet, kunnes hän kolme vuotta sitten löysi

itselleen turvapaikan.

Merja sai elämälleen varsin ankeat lähtökohdat. Hän syn-

tyi 1950-luvulla Lahdessa kolmilapsiseen perheeseen, jon-

ka vanhemmat käyttivät runsaasti alkoholia. Tyttö joutui

jo pienenä kantamaan suuren vastuun sisaruksistaan, lie-

västi kehitysvammaisesta isoveljestä ja kahdeksan vuot-

tanuoremmasta pikkuveljestä. Myös isä ja äiti kaipasivat

peräänkatsojaa, kun alkoholi sumensi heidän ajatusmaail-

mansa. Kun isälle tuli laskuhumala hänestä tuli hyvin väki-

valtainen. Hän alkoi lyödä äitiä ja uhkasi häntä pistoolilla.

Kaikkein syvimmät haavat Merjalle jäi siitä, että hänen lä-

hipiiriinsä kuuluneet kolme miestä käyttivät häntä eri ai-

koina hyväkseen kaksitoista ensimmäistä elinvuotta. Yksi

noista miehistä oli hänen oma isänsä. Pieni lapsi ei koke-

maansa ymmärtänyt eikä puhunut siitä kenellekkään.

Kauhistuttavat teot tekivät tuhojaan tytön sisimmässä.

Paha olo vaivasi häntä jatkuvasti ja hän sai voimakkaita

raivokohtauksia.

Kapinointia ja tappeluita

Ei liene ihme, ettei Merja ollut koulussa mikään mallioppilas.

Hän ei pystynyt keskittymään mihinkään. Vihasin kaikkia

auktoriteeteja ja kapinoin opettajaa vastaan. Kuljin poru-

koissa, joissa koko ajan joku oli menossa linnaan tai tulos-

sa sieltä. Olin kova tappelemaan ja varastelemaan. Koko

ajan piti tehdä yhä kovempia juttuja, koska mikään ei enää

tuntunut miltään. Purin pahaa oloani huutamalla ja kiroa-

malla.

Merja sai aikanaan Hyvinkäältä työpaikan ja onnistui säilyt-

tämään sen rikkinäisestä elämäntyylistään huolimatta. Pa-

niikkihäiriöiselle ja kontakteja karttavalle Merjalle sopi hy-

vin, ettei hän työssään joutunut olemaan jatkuvasti tois-

ten kanssa tekemisissä.

Merja kertoo, että noin kolme vuotta sitten hän eli jatku-

vassa ahdistuksen tilassa. Eräänä päivänä hän meni työ-

paikkansa vaatehuoneeseen, jossa tiesi saavansa olla täy-

sin omissa oloissaan. Menin sinne lähinnä vain vetämään

happea, mutta samalla kohotin käteni ja ajattelin mielessä-

ni, että kumpa saisin apua jostakin. En osannut varsinai-

sesti rukoilla, koska hengelliset asiat eivät olleet milloinkaan

kuuluneet elämääni.

Jumala kuuli Merjan heikon huokauksen. Ei kulunut kauaa-

kaan , kun Hän lähetti uskovaisen miehen tekemään re-

monttia Merjan työpaikalle. Sinne tuli kaksi isoa kaveria, ja

pelkäsin heitä. En kuitenkaan voinut välttyä tapaamasta

heitä, vaikka kuinka yritin luikkia pakoon. Silloin tällöin mi-

nun oli jopa sanottava heille pari sanaa.

Rankka paranemisprosessi

Uskovainen mies alkoi pikkuhiljaa jutella Merjalle yhä enem-

män. Mies ehdotti, että Merja lukisi Raamattua ja sieltä en-

siksi Johanneksen evankeliumin. Lisäksi hän suositteli joita-

kin hengellisiä kirjoja.

Merja sai remonttimiehestä kuuntelijan ja rinnallakulkijan,

jonka kanssa hän pystyi puhumaan vaikeimmistakin asioista.

Erään syvällisen keskustelun jälkeen syksyllä 2001 Merja

murtui ja alkoi itkeä. Mies lohdutti häntä sanomalla, että

Herra kantaa. Nuo sanat jäivät mieleeni ja aloin miettiä,

voisiko joku todellakin huolehtia minusta. Sinä päivänä pol-

vistuin sänkyni viereen ja kerroin Jeesukselle, että halusin

antaa koko elämäni Hänen käsiinsä.

Tuon rukouksen jälkeen alkoi hidas paranemisprosessi, joka

vähitellen eheytti Merjan rikkinäistä sielua. Hän rukoili paljon

ja luki Raamattua. Yhdessä Jumalan kanssa hän alkoi käydä

läpi kokemuksiaan aina lapsuudestaan saakka. Kävimme pala

palalta läpi asioita, ja kun yksi asia helpotti siirryimme seu-

raavaan. Itkin valtavasti tuon prosessin aikana. Minulla oli

fyysisestikin erittäin paha olo. Sisälläni oli kuin joku musta

möykky, joka tuotti jatkuvaa kipua.

Merja tunsi vihaa ja katkeruutta muun muassa isäänsä koh-

taan. Hän pyysi, että Jeesus opettaisi hänet antamaan an-

teeksi. Erään kerran kun puhuin puhelimessa sielunhoitajani

kanssa isääni kohtaan tuntemastani vihasta, koin yhtäkkiä

anteeksiannon tunteen. Olin haljeta ilosta. Minun täytyi heti

saada puhua siitä jonkun kanssa silmästä silmään. Anteeksi-

annon riemu oli niin mahtava.

On helpottavaa, kun ei enää tarvitse esittää vahvaa ja pär-

jätä omin voimin. Jeesuksen sylissä saan levätä ja olla juuri

niin heikko kuin olen.

       - Pirkko Räty Hyvä Sanoma Extra 2/04-