KALLE ETSI JA LÖYSI

Kalle Lindqvist todistaa:

"Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha

on kadonnut, uusi on tullut tilalle". 2 Kor 5:17

Synnyin ja kasvoin Espoon Kauklahdessa. Isäni oli alkoholisti,

joka joi joka ikinen viikonvaihde. Itse aloin juoda ja tupakoida

kymmenen vuotiaana. Kun isä sammui, join salaa hänen pul-

lostaan. Jotta isä ei olisi huomannut, kaadoin vettä tilalle.

Isäni kuoli kun olin 15-vuotias. Asuin äitini ja isoveljeni kans-

sa. Olin joutunut huonoille teille. Ensimmäisen vankilarangais-

tukseni sain ollessani 18-vuotias. Minut tuomittiin viiden vuo-

den vankeusrangaistukseen varkauden takia, mutta pääsin

ehdolliseen vapauteen kahden vuoden kuluttua.

Heti vankilasta palattuani suoritin asevelvollisuuteni. Sitten

väsyin siihen siihen että ehdollisessa vapaudessa piti käydä

ilmoittautumassa kerran kuussa. Lähdin Ruotsiin ja Norjassa-

kin olin vähän aikaa. Tukholmassa toimin tiskaajana hotelli

Gilletissä kokonaisen vuoden, mutta sitten halusin palata ta-

kaisin Suomeen. Poliisi tavoitti minut Espoossa ja jouduin kol-

meksi kuukaudeksi vankilaan sen takia että olin poistunut

maasta ehdollisen vapauteni aikana.

Kalle etsi ja löysi

Olin sitten jonkin aikaa vapaana, mutta jouduin uudelleen van-

kilaan, jälleen varkauden takia. Äitini oli nyt kuollut ja veljeni

mennyt naimisiin ja muuttanut pois kotoa. Minä istuin Sörnäis-

ten vankilassa ja mietin elämääni. Elämä jota elin ei ollut mi-

tään elämää. Ymmärsin että täytyy olla olemassa jotain pa-

rempaa. Aloin etsiä Jumalaa ja Jumala etsi minua. Vankilassa

oli ryhmä vankeja, jotka lauloivat hengellisiä lauluja. Kuunte-

lin heitä ja liikutuin. Siellä yksinäisyydessäni rukoilin Jeesusta:

Jos olet olemassa, ota minut omakseni. Silloin tunsin täytty-

väni merkillisellä voimalla ja lämmöllä. Heitin tupakat saman

tien roskikseen. Himo katosi silmänräpäyksessä. Jälkeenpäin

ymmärsin, että Pyhä Henki täytti minut sillä hetkellä.

Sitten minut siirrettiin Sukevan vankilaan, jossa järjestettiin

halukkaille kokouksia, sekä rukoushetkiä että raamattutunte-

ja. Siellä hengellinen elämäni alkoi kasvaa. Kun pääsin vanki-

lasta, sain asua yhden kauklahtelaisen perheen piharaken-

nuksessa. Tämä perhe oli tuntenut vanhempani. Tutustuin

myös erääseen mieheen joka vei minut Siion-seurakuntaan,

jossa menin kasteelle. Elämä ei kuitenkaan sujunut oikein hy-

vin, koska asuin niin syrjässä, että pääsin varsin harvoin ko-

kouksiin. Niinpä huomasin yhtäkkiä että olin alkanut maistel-

la olutta yksinäisyydessäni. Ymmärsin, että jos jatkaisin sa-

malla tavalla, minulle kävisi huonosti.

Olin töissä rakennuksella jossa oli vanhahko mies joka oli aina

iloinen ja kertoi kaikille Jeesuksesta riippumatta siitä, halusi-

vatko ihmiset kuunnella häntä vai eivät. Kysyin häneltä, mis-

sä seurakunnassa hän kävi? Mies kertoi kuuluvansa Saalem-

seurakuntaan. Jonkin ajan kuluttua tapasin sen miehen mie-

hen, joka oli vienyt minut Siion-seurakuntaan. Hän sanoi tie-

tävänsä hyvän kokouspaikan ja kysyi, haluaisinko lähteä mu-

kaan ja halusinhan minä. Keskustelimme pastoreiden kanssa

ja kysyimme, saisimmeko tulla seurakuntaan. Saimmehan me.

Meidät toivotettiin tervetulleiksi muuttotodistuksella. Silloin

oli helmikuu 1968.

Kalle halusi tehtäviä seurakunnassa

Kallesta tuli heti aktiivinen seurakuntalainen. Hän pääsi vahti-

mestariksi. Kalle kertoo nauraen, että hän oli mukana myös

sairaalassa vierailevassa lauluryhmässä, vaikka hän ei osaa

laulaa. Halusin, että minulla oli ohjelmaa koko ajan. On tärke-

ää että on tekemistä koko ajan. Laulamisessakin oli johdatus-

ta, sillä Kalle tapasi tutun lauluryhmäläisen kautta Eiran joka

oli kuulunut Saalem- seurakuntaan jo kymmenen vuotta.

Rakkaus syntyi ensi silmäyksellä. Heinäkuussa 1968 juhlittiin

kihlausta ja syyskuussa soivat hääkellot. Seuraavana vuonna

syntyi Heidi tytär ja neljä vuotta myöhemmin Kai poika.

Kalle kertoi kiinnostuneensa katulähetystyöstä heti Saalemiin

tultuaan. Hän kävi asuntoloissa ja parakeissa kertomassa Jee-

suksesta asunnottomille. Kun Samaria tarvitsi uuden hallituk-

sen jäsenen, Kalle oli kuin luotu tehtävään ja kun Samarian

työ alkoi Helsingissä, Kalle kantoi raskaimman taakan.

Samarian työ Kallen tärkein tehtävä

Moni on kysynyt minulta, miksi lopetin Saalemin vahtimestari-

na 1993. Silloin vastaan, että työt on tehtävä tärkeysjärjes-

tyksessä. On helpompaa löytää uusia vahtimestareita Saalem-

seurakuntaan kuin uusia työntekijöitä Samariaan. Omat nuo-

ruuden kokemukseni ovat valmistaneet minua tähän tehtä-

vään vaikka olen mieluiten halunnut unohtaa menneisyyteni.

Mutta jos jollekin on rohkaisuksi, että ihminen voi olla siunauk-

seksi Jumalan valtakunnassa, vaikka hän on juonut, varasta-

nut ja istunut vankilassa, niin kerron mielelläni.

Kalle on tyytyväinen ja vaatimaton mies, mutta hän sanoo,

että elämä on tullut vain paremmaksi ja paremmaksi sen jäl-

keen kun hän tuli uskoon, liittyi Saalemiin ja tapasi Eiran. Li-

sää auringonpaistetta päivä päivältä! Kalle lainaa lopuksi Raa-

matun sanaa: "Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurus-

ko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.

Snl. 4:18

       - Krister Lindberg - Samaria Lehti  1/2004 -