OLEN SAANUT KULKEA VALMISTETUISSA TEOISSA

Pentti Laurikkala todistaa:

Tämä mies voisi olla jo kuollut tai loppuelämänsä liikunta-

kyvytön. Hän selvisi pahasta työtapaturmasta (v. 1983)

hiuksenhienosti. Joku voisi sanoa että kyse oli onnesta.

Mies itse vakuuttaa: "Varjelusta se oli!" Hän kiittää Jumalaa

siitä valtavasta armosta, jota on saanut kokea tuolloin ja

myöhemmin elämänsä jokaisena päivänä. Samarian tukiasun-

nossa Helsingissä asuvan Pentin kohdalla asiat järjestyivät

toisin kuin on totuttu. Hän raitistui ensin v. 1966 ja tuli vas-

ta monien vuosien päästä uskoon. Toukokuun 6.päivänä 1984

Pentti päätti antaa elämänsä Jeesuksen käteen. Edessäni on

mies, jolla on paljon sanottavaa. Hän puhuu asiaa avoimesti

ja innostuneesti, mutta muotoilee silti sanansa tarkoin. Mies

on nöyrä ja vahvasti uskossa. Ajattelija? Älykkö? Otetaanpa

selvää.

Alkutaival

Laurikkalan perheeseen syntyi vauva 17.12.1944. Perheessä

oli myöhemmin yhteensä neljä poikaa ja Pentti kertookin pilke

silmäkulmassa, esikoinen kun on, että vanhemmat olivat var-

masti iloinneet hänet saatuaan: "Nythän tuli poika!" Pentti

syntyi Nurmeksessa mutta perhe asui Valtimolla Pohjois-Kar-

jalassa. Valtimolta he muuttivat Kemiin Pentti pojan ollessa

vielä alle 5-vuotias. Hänellä on jäänyt paljon muistikuvia muu-

tosta. 50-luvun alussa hän aloitti kansakoulun ja 60-luvulla

ammattikoulun. Kaksivuotisen ammattikoulun käytyään Pentti

valmistui puusepäksi.

Työ ja asepalvelus

Koulun päätyttyä Pentti pääsi heti suoraan töihin Veitsiluo-

toon puusepänverstaalle puutalotehtaalle puusepäksi. Myö-

hemmin hän sai siirron kuljetuspuolelle samassa tehtaassa.

Työt sujuivat aluksi hyvin. Vuonna 1964 hän meni armeijaan

ilmasotakouluun Kauhavalle. Hän pääsi sieltä kunnialla pois ja

palasi Veitsiluotoon entiseen työpaikkaansa. Asioiden olisi pi-

tänyt olla järjestyksessä, mutta alkoholi oli alkanut kiinnostaa

nuorta miestä.

Seuranko syytä

Pentti alkoi juoda kesällä-64, sillä kaveriporukka jotenkin vain

veti siihen. Syksyllä hän tunsi jo juovansa aivan liikaa, hän ot-

ti keskellä päivääkin krapularyyppyjä. Omassa perheessäni ei

muilla ollut ongelmia alkoholin suhteen, perheeni oli kaiken puo-

lin turvallinen ja hyvä. Porukassa oli tapana ottaa alkoholia.

Minulla oli eräs hyvä kaveri ja join yhdessä hänen kanssaan.

Juomista kesti ainoastaan yhden kesän, mutta silloin juotiinkin

todella paljon. Huomasin itsekin, ettei alkoholi sovi minulle. En

oikein enää hallinnut elämääni. Olin nuoruudessani käynyt Ev.

lut. seurakunnan poikakerhossa, jonka johtaja Veikko Kettunen

kertoi meille alkoholin turmiollisesta vaikutuksesta. En koskaan

saanut juomisesta hyvää oloa, silloin kun join oli paha olo kra-

pulasta puhumattakaan. Tunsin jatkuvasti syyllisyyttä Pentti

tilittää. Lopulta tapahtui jotakin sellaista, mikä sai hänet havah-

tumaan.

Uusi vuosi 1966 putkassa pysäytti

Meno jatkui samanlaisena vuoden loppuun saakka. Olimme kave-

rini kanssa uutta vuotta viettämässä, olimme molemmat juonet

alkoholia ja lopulta kaverini joutui humalapäissään tappeluun.

Olin itsekin jonkin verran juovuksissa ja menin kaveriani autta-

maan. Loppujen lopuksi poliisi vei molemmat putkaan, myös mi-

nut, joka olin asiassa tavallaan sivullinen. Siitä kokemuksesta

lähtien olen ollut raitis. Tuo raittiuden siemen oli istutettu mi-

nuun jo poikakerhossa. Alkoholi ei tuonut minun elämääni mitään

hyvää! Se oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen kertani putkassa,

toteaa Pentti päättäväisenä.

Elämän tarkoitusta etsimässä

Seuraavat vuodet menivät työtä tehdessä. Vaikka olin tuolloin

jo raitis olin jotenkin kyllästynyt elämääni. Se tuntui tyhjältä.

Olin työssä normaaliin tapaan eikä minulla ollut masennuksia tai

sairauksia. Minulla oli 12-vuotiaana ollut etsikkoaika. Hengelliset

asiat kiinnostivat minua tuolloin erikoisesti. Tuo aika meni kuiten-

kin silloin ohi, koska kukaan ei opastanut minua. Muutin nuorena

miehenä siirtolaiseksi Australiaan (Sydney), jossa viivyin 20 vuot-

ta. Noin 40-vuotiaana minulle tuli toinen etsikkoaika ja sain vih-

doin tulla uskoon.

Tapaturma Australiassa

Minulle sattui vuonna-83 vakava onnettomuus Australiassa. Pu-

tosin työssäni viidestä metristä suoraan metrin korkuiseen beto-

nirautaan joka oli pystyssä betonissa (huh huh!). Tuon tapahtu-

man jälkeen kiinnostuin hengellisistä asioista. Varjelusta oli! Minu-

a hoitanut lääkäri sanoi samaa. Peukalon paksuinen rauta painui

30 senttiä vatsaan ja puhkaisi virtsarakkoni. Leikkaus kesti kuusi

tuntia. Rauta oli mennyt lantioaukoista sisään. Jos rauta olisi kos-

kettanut lapaluita tai selkärankaa olisin luultavasti ollut liikuntaky-

vytön loppuikäni tai olisin peräti kuollut. Osastolla en kuitenkaan

vielä osannut rukoilla, vaan odotin kuolemaa ja mietin minkälainen

kuolema on. Pääsin pois sairaalasta kahden viikon kuluttua. Jon-

kin ajan kuluttua olin jo vuorostani katsomassa sairaalassa erästä

suomenjuutalaista ystävääni. Tämän ystäväni elämä päättyi 1,5

viikon kuluttua käyntini jälkeen. Hänen hautajaisissaan sain kut-

sun erääseen hengelliseen tilaisuuteen. Menin sinne ja siitä lähti-

en olenkin käynyt säännöllisesti hengellisissä kokouksissa.

Apu löytyi

Pentti jatkaa herkästi. Oli valtavaa Jumalan armoa, että löysin

avun. Herra johdatti minua elämäni kuvioissa. Hän puuttui elä-

määni. Hän on varjellut minua tuon putoamisen jälkeenkin. Seu-

rakuntaan tulonikin oli ollut Jumalan maailmassa tiedossa ennal-

ta. Sain kuulla että eräs Eila niminen sisar oli nähnyt näyn jossa

vaalea pitkätukkainen mies huutaa suu ammollaan. He olivat ru-

koilleet tuon miehen puolesta. Kun sitten astelin seurakuntaan,

totesi väki, että minä olin tuo näyn pitkätukkainen mies. Siihen

aikaan vaaleat hiukseni ulottuivat olkapäilleni asti. Olen saanut

kulkea valmistetuissa teoissa. Kuukauden kuluttua ymmärsin ot-

taa vastaan pelastuksen. Jumala antoi voiman siihenkin. Uskon-

ratkaisuni tein 6.5.84 ja siitä lähtien olen saanut olla Hänen o-

mansa. Kasteella kävin 18.8.84 Sydneyssä ja olin mukana sen

jälkeen seurakunnan toiminnassa (Australiassa). Olen osallistu-

nut katulähetystyöhön niistä ajoista alkaen.

"Avioliittokuume" iski

Reilut 10-vuotta takaperin Pentti omien sanojensa mukaan "kek-

si", että tahtoo mennä naimisiin. Hän solmi avioliiton Australiassa

suhteellisen nopeasti suomalaisen naistuttavan kanssa. Pentti

saikin instant familyn, heti valmiin perheen. Hän pääsi isäksi kol-

melle lapselle. Avioliitto ei kuitenkaan lähtenyt sujumaan hyvin.

Ongelmana oli alkoholi, mutta ongelmainen ei suinkaan ollut Pent-

ti. Koti-Suomeen he palasivat jouluaattona-94. Ensin he asuivat

Kemissä mutta seuraavana vuonna he muuttivat Helsinkiin, Tou-

kolaan ja siitä lähtien Pentti on asunut Helsingissä. Ikävä kyllä a-

violiitto ei kestänyt. Eron jälkeen (-99) kaikilla perheenjäsenillä

ei ole ollut asiat kohdallaan. Pentti on pyrkinyt säilyttämään jon-

kinlaisen kontaktin tähän entiseen perheeseensä. Mies itse toipui

"kuumeestaan" vähitellen.

Tukiasunnon turviin

Talo, jossa hän oli niihin aikoihin asti asunut, myytiin ja hän oli

jäänyt asunnottomaksi. Helsingin Saalemissa mies tutustui Karl

Lindqvistiin (Helsingin Samarian johtajaan), jonka avulla Pentti

pääsi Samarian tukiasuntoon jouluna 2001. Hän asuu yhä samas-

sa kaksiossa (40 m2), jonka jakaa toisen miehen kanssa. Lindq-

vistin "Kallen" Pentti oli tavannut ensimmäisen kerran jo useita

vuosia sitten, jolloin Pentti alkoi käydä Samarian leipäkirkossa

asiakkaana. Nykyisin hän osallistuu vapaaehtoisena työntekijä-

nä saman leipäkirkon toimintaan itse toisia auttaen. Tukiasun-

toon pääsy oli Pentille hyvä asia. Tässä asunnossa asuessaan

hän ei asu täysin yksin, sillä Samarian väeltä, erityisesti ohjaa-

jilta hän saa tarvitessaan tukea ja apua eri tilanteissa. Tukiasun-

toja tarvitaan lisää, sillä asunnon - ja tuentarve Suur-Helsingin

alueella on suuri.

Syvimpiä mietteitä

Seuraavaksi Pentin mietteitä elämästä. Tärkeintä on anteeksi

antaminen ja anteeksi saaminen. Olen itse kokenut sen valta-

vana voimavarana. Olin nuoruudesta alkaen uskoontulooni

saakka katkera enkä tuntenut rakkautta isääni kohtaan. Sa-

mana vuonna uskoontuloni jälkeen tahdoin pyytää isältäni an-

teeksi. Soitin isälleni hänen syntymäpäivänään. Oli valtava het-

ki saada pyytää isältä anteeksi puhelimessa. Isäni antoi minulle

anteeksi ja samalla minulle tuli todella keveä olo. Ymmärsin tuol-

loin, ettei isäni ollut osannut osoittaa rakkautta minulle sen

vuoksi, että hänellä itselläänkään ei ollut helppoa. Jumalan Sana

paljasti minulle viimein, ettei minulla ole oikeutta olla katkera, se

on Jumalan Hengen ja Sanan vastainen mieliala. Tein siitä oikein

parannuksen. Luen Raamattua säännöllisesti ja haen sieltä apua.

Toivon voivani rohkaista toisia ihmisiä kuulemaan Jumalan Sanaa

ja kutsua pelastukseen.

Psalmi 23: 1-3 "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään

puutu. Viheriäisille niityille Hän minut vie lepäämään, virvoit-

tavien vetten tykö Hän minut johdattaa." Ja Psalmi 84:7

"Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttuvat

sen lähteitten maaksi ja syyssade peittää sen siunauksilla."

Erityisesti nämä raamatunlauseet ovat puhutelleet Penttiä. En-

simmäisestä hän sai voimaa kohdata tapaturman jälkeiset kivut

ja säryt. Jälkimmäinen on rohkaissut häntä myöhemmin vaikeina

hetkinä.

       - Sari Brandt -  Samaria Lehti  4/2003 -