|
MENKÄÄMME TAIVAALLISEN ISÄN
ELOPELLOILLE !
Kari Koskisen todistus:

Vuonna 1978 sain kutsun
taivaalliseen elonkorjuuseen. Nuori mies antoi minulle kutsulapun
hengelliseen tilaisuuteen Kaisaniemen raitiovaunupysäkillä, Helsingissä.
Alettiin keskustella uskoon tulemisesta. Koska tuolloin olin kirkollinen,
nousivat kasteasiat päällimmäiseksi. Kaivoin kassista Raamattuni, joka jo
tuolloin oli aina mukana ja pyysin: "Näytä tästä, kuinka asiat ovat."
Koska oli helmikuu ja satoi räntää, sanoin, että Raamattuhan kastuu ja
menee piloille. Nuorimies sanoi, että lähdetään rukoushuoneelle, siellä ei
Raamatut kastu.
Rukoushuoneella sain
antaa elämäni Jeesukselle. Hän puhdisti syntini verellänsä. Puolestani
rukoili kaksi nuorta veljeä, jotka olivat ennen uskoontuloaan istuneet
jopa vankilassa. Kuitenkin he lopettivat rukouksen kesken kaiken ja
menivät toiseen huoneeseen keskustelemaan. Palattuaan tuimempi kysyi
minulta, että mikä sinulla on vikana, kun et täyty Pyhällä Hengellä.
Vastasin, että kun ei tunnu miltään. Hän vastasi, ettei tarvitse
tuntuakaan. ”Alat vain rukoilla uusilla kielillä”, hän sanoi. He
rukoilivat uudelleen puolestani ja niin sain täyttyä myös Pyhällä
Hengellä.
Menin yöksi noiden kahden
nuoren uskonveljen asunnolle ja iltateellä huomasin, että heidän
käsivartensa olivat olkapäästä sormiin asti täynnä tatuointeja. Se oli
minulle, maalaispojalle, kauhistus ja sielunvihollinen sanoikin: "Olet
joutunut kummaan porukkaan. Lähde karkuun." Oli yö ja mietin, etten osaa
pimeällä oudossa Helsingissä kotiin, ja niin jäin aamuun. Pääsin kohta
kasteelle ja sen jälkeen ei ole tullut mieleenikään lähteä pois uskon
tieltä.
Muutaman viikon uskossa
oltuani minulle selvisi, että Jeesus on kutsunut meidät viemään
evankeliumia toisillekin. Sanoohan Jeesus: "’…Aika on täyttynyt ja Jumalan
valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi’. Ja
kulkiessaan Galilean järven rantaa hän näki Simonin ja Andreaan, Simonin
veljen, heittävän verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Ja Jeesus
sanoi heille: ’Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten
kalastajia’" (Markus 1:15-17).
Tämä kutsu on voimassa
tänäänkin. Sinäkin, joka et vielä ole uskossa, Jeesus kutsuu sinua juuri
nyt. Hän tahtoo sinut pelastaa ja tehdä sinusta Taivaallisen Isän
sanansaattajan. Myös meitä, jotka olemme jo vuosia olleet uskossa ja
taivaallinen kylvövakkanen on unohtunut johonkin nurkkaan, Hän tahtoo
uudistaa ensirakkauteen ja vyöttää Pyhän Hengen voimalla. Jotkut
ajattelevat, että pitää odottaa ensin herätyksen alkua. Ei tarvitse, vaan
toiminnan aika on nyt. Sanoohan Raamattu: ”…Ettekö sano: ’Vielä on neljä
kuukautta, niin elonleikkuu joutuu’? Katso minä sanon teille; nostakaa
silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi.
Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmiä iankaikkiseen elämään, että
kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita” (Johannes 4:35-36).
Siunaavin
kylvöterveisin,
- Kari Koskinen -
|
|