JEESUS, MUUTA MINUN ELÄMÄNI !!

Jouko Heikkinen kertoo:

Hirtä itsesi, hullu Heikkinen, hirtä itsesi! äänet vaativat.

Läksin yläkannelle ahteriin ja yritin olla piittaamatta ää-

nistä.Taivaalla ajelehti poutapilviä. Katsoin tarkemmin.

Taivaalla taisteltiin minusta. Toinen hahmoista oli kuin

Jeesus ja toinen paholainen. Näky kesti hetken ja häipyi.

Olin ihmeissäni, mitään tällaista en ollut koskaan nähnyt.

Vuoden 1976 myöhäissyksyn päivä oli harmaa räntäsa-

teesta. Istuin märällä penkillä ja otin keskikaljaa vähän

helpottamaan oloani. Mietteeni olivat yhtä apeat kuin

sääkin.

Kaikki on yhdentekevää. koskahan on minun vuoroni läh-

teä? Unohtaako sitten kaiken, linnareissut, holistilat, sai-

raalakäynnit..? Voiko pelkoa ja tuskaa paeta muuhun kui-

n myrkkyihin? Jospa tämä olisi jo ohi. Viimeinen kaljapurk-

ki tyhjeni, ja lähdin koleaan säähän etsimään kavereitani.

Reitti kulki Sinisen Ristin ohi, ja päätin koettaa, saisiko

sieltä ruokaa niin kuin joskus aiemminkin. Ovisummerista

kuului ääni. Kuka siellä? Vastasin, ja lukko aukesi. Sisä-

llä oli lämmintä, ja nuorimies toivotti minut tervetulleeksi

ystävällisesti hymyillen.

Onko sinulla nälkä? Keittiössä olisi soppaa. Kyllä se vaan

maistuisi, myönsin. Nuori mies alkoi puhua Jumalasta ja

kyseli minulta, tunnenko minä Hänet. En pahemmin, mut-

ta joskus olen ollut vähän niidenkin asioiden kanssa teke-

misissä, vastasin vältellen hänen kysymyksiinsä samalla

lusikoiden keittoa.

Saanko rukoilla puolestasi? mies kysyi yllättäen. Kyllähän

se sopii, annoin luvan. Niin hän alkoi rukoilla puolestani

samalla, kun minä yritin keskittyä keiton syömiseen. Yht-

äkkiä kyyneleet alkoivat tippua lautaselle. Minä, kova La-

pin jätkä, itkin elämääni. En voinut estää kyyneleitä. Itkin

kurjuuttani; jotain täytyy muuttua elämässäni, en voi e-

nää jatkaa näin.

Pyyhin kyyneleeni ja kiitin sopasta. Mies saatteli minut

ulko-ovelle ja kertoi vielä Jumalan rakkaudesta. Jeesus

rakastaa sinua, hän sanoi surullisin silmin ja kehotti tule-

maan uudestaan. Astuin tutulle kylmälle ja märälle kadul-

le ja käärin kaulusta lämpimämmin kaulan ympärille. Suun-

tasin askeleeni kohti Slussenia ja mietin mielessäni äskeis-

tä tapaamista. Rakastaa minua? Voiko joku rakastaa mi-

nua? Ehei, ei kukaan! Minä kuulun kadulle, se on minun

kotini. En pääse koskaan irti viinasta. Se on aina seinänä

edessä.

Ikään kuin kaikki elämän tapahtumat kelautuivat ohi sil-

mieni edessä. En puolustellut enää tekojani, vaan tunsin

suurta syyllisyyttä. Olin orja, se oli lopulta pakko myön-

tää. Kumpa voisin aloittaa kaiken uudestaan! Vaimoni ja

tyttärenikin hylkäsin tällaisen elämän tähden.

Tämä oli maanpäällinen helvetti, jota en toivoisi kenelle-

kään. Moni kaveri oli lähtenyt rajan taakse. Mitä siellä o-

lisi? Onko Jumalaa? En minäkään enää kauan kestä, lää-

kärit olivat sanoneet. Parempi kai olisikin kuolla.

Mutta minä pelkään kuolemaa. Monet kerrat olin lähtenyt

kadulle pelkoa pakoon, kolunnut roskalaatikoita, jos jonkun

pullon pohjalta löytyisi lohduketta. Olin viinan, pillereiden

ja korvikkeiden orja, saatanan orja.

Mikä on sitten lopullinen päämäärä? Helvetti vai taivas?

Taivas on hyville ihmisille. Sinne haluaisin päästä, mutta

en pääse. Helvetti? Jotkut entiset alkoholistit olivat ker-

toneet Jumalan muuttavasta voimasta, ei se ole minulle

tarkoitettu, tai en ollut sitä vielä kokeillutkaan. Tenu oli

minun lohtuni. Olin alistunut osaani.

Kahleet katkeavat

Resuinen ryhmä miehiä laahusti kohti Citykirkkoa vuonna

1978. Pullot oli piilotettu vaatteiden alle jo Norraban-to-

rin puistossa. Pappa-Jaska talutti minua, kun lopulta olin

suostunut lähtemään pulla-kirkkoon. Jugurtti oli luvannut

tenua taas kirkkoreissun jälkeen, ja astuin ruotsalaisen

helluntaiseurakunnan ovesta sisään.

Tuossa Klubbenin lähellä sijaitsevassa kirkossa tehtiin ka-

tutyötä Teuvo Åkerlundin johdolla. Hän teki työtä Juma-

an rakkaudella ja innoituksella toisten ryhmäläisten kans-

sa. Hän oli romaani, joka oli kokenut alkoholin kirot omas-

sa elämässään. Ryhmässä oli myös muita suomalaisia, jot-

ka olivat saaneet avun elämäänsä tämän katutyön kaut-

ta: Tenu-Markku, Tenunenä-Jorma ja Maailman Matti. Ju-

malan sanan ohella kirkossa tarjottiin kahvia ja voileipiä.

Tämä houkutteli kadun miehiä kokoukseen kerta toisensa

jälkeen.

Alakerran huone oli kunnostettu katukokousta varten.

Teuvo ohjaili meitä istumaan ja kehotti hiljentymään Ju-

malan sanan ääreen. Viereeni tuli istumaan eräs herttai-

nen vanhahko nainen, katutyöntekijä hänkin. Mistä päin

Suomea olet kotoisin? hän kysyi. No tuolta Kemin puoles-

ta, vastasin hänelle ja aloin tilittää sydäntäni tälle nai-

selle, joka niin lämpimästi kohtasi tenulle ja lialle haise-

van miehen.

Minä olen tullut tänne tekemään ratkaisua elämääni, en

aio enää jatkaa kadulla. Olen kuullut Jeesuksesta monet

kerrat, Hänen Golgatan työstään ja armostaan. Olen las-

kenut kustannuksia, ja tänään on elämäni muututtava,

en jaksa enää pidemmälle.

Kokous sujui rauhallisesti, oli lauluja, ja jotkut todistivat,

kertoivat uskoontulostaan. Lopuksi Teuvo julisti Jumalan

sanaa. Hän kertoi Jeesuksen, Jumalan Pojan, pyhästä ve-

restä, joka on vuodatettu kaikkien syntien sovitukseksi.

Jeesus antaa synnit anteeksi, ja Hän antaa voiman tulla

Jumalan lapseksi. Sitä voimaa ei ole ihmisessä itsessään,

mutta Jeesus antaa sen sille, joka uskoo Häneen ja ot-

taa Hänet vastaan omaan elämäänsä.

Teuvon sanoista huokui voimaa, ja jokainen sana meni

sydämeeni. Kova kuori alkoi murtua, ja tunsin syntisyy-

teni Jumalan edessä. Tuossa on se, mitä minä tarvitsen.

Vain Hän voi auttaa minua. Kaikkea olen kokeillut, mutta

tätä en. Nyt minä haluan ottaa Jeesuksen vastaan. On-

han monen muunkin elämä muuttunut, miksen minä sit-

ten kelpaisi Jeesukselle Tällaisena?

Onko täällä tänä iltana joku, joka haluaa antaa syntinsä

Jeesukselle ja ottaa Herran anteeksiantamuksen vastaan?

Teuvo kysyi. Nosta kätesi merkiksi Jeesukselle, me rukoi-

lemme puolestasi. Pitäisi nostaa, mutta käsi painaa kuin

lyijy, kamppailin mielessäni. Tule tänne alttarille, katumus-

penkkiin Jeesuksen luo. Jumala rakastaa sinua sellaise-

naan, Hän tahtoo antaa sinulle iäisen elämän, Teuvo jat-

koi.

Maailman Matti istui lähellä, ja katsoin häntä samein sil-

min. Matti, mitä sanot, menisinkö tuonne? En minä tiedä,

sinun se on tiedettävä, Matti sanoi. Lähdin huterin aske-

lin kohden alttaria. Joskus niin vahvat jalat olivat nyt te-

nun ja pillereiden heikentämät, ja päivittäiset epilepsia

kohtaukset olivat vieneet kaiken puhdin vahvasta Lapin

miehestä.

Teuvo polvistui viereeni alttarille. Haluatko antaa elämäsi

Jeesukselle? Kyllä minä haluan, vastasin ja rukoilin Teuvon

perässä: Muuta, Jeesus, minun elämäni. Anna anteeksi mi-

nun syntini. Jeesuksen, Jumalan Pojan, nimessä ja pyhäs-

sä veressä minä julistan sinun syntisi anteeksiannetuiksi

ja sinut vapaaksi saatanan kahleista, Teuvo päätti rukouk-

sensa.

Nyt joka ukko katumuspenkkiin! Minä olen vapaa, olen Jee-

suksen oma! riemuitsin. En tarvitse enää tenua, en ole e-

nää orja. Kiitos Jeesus! Nousin siitä alttarilta kevyenä, uu-

tena luomuksena. Sisäinen olemukseni oli uudistunut.

Sinulle

Sinä ystävä, joka olet elämäsi raunioilla, joka olet käyttä-

nyt kaikki mahdolliset kanavat, yrittänyt kaikin tavoin muut-

taa elämääsi, etkä ole onnistunut, saat sanoa Jeesukselle:

"TULE MINUN ELÄMÄÄNI, OTA MINUT KOKONAAN JA ANNA

MINUN SYNTINI ANTEEKSI. MUUTA MINUN ELÄMÄNI, KOSKA

ITSE EN VOI, ENKÄ ENÄÄ JAKSA YRITTÄÄ."

Ystävä, lyö kaikki likoon, luovuta kaikki Hänelle ja myönnä

oma voimattomuutesi. Hän auttaa sinua. Raamattu kehot-

taa:

"HÄDÄSSÄSI HUUDA AVUKSESI HERRAA, NIIN HÄN KUULEE

SINUA."

               - Jouko Heikkinen -