HÄNEN RAKKAUTENSA PARANTAA !

Marjut Kekarainen:

 

13-vuotta sitten sain kokea elämäni suurimman ja kau-

neimman hetken. Sain polvistua elävän Jumalan Jeesuk-

sen edessä ja koin kuinka sydämeeni laskeutui rauha,

turvallisuus ja ilo ottaessani Jeesuksen vastaan.

 

 

 

Hän on rakkaus, yltäkylläisyys ja janon sammuttaja. Minun

etsintäni kovalla elämäntielläni päättyi ja tiedän että vaikka

elämääni tulisi tänä päivänä vaikeita asioita, niin voin kään-

tyä Jeesuksen puoleen jokaisessa asiassa päivittäin koska

en enää kulje yksin.

 

Hän on koko ajan vierelläni ja johdattaa matkaani askel as-

keleelta. Ja koin myös miten Jeesus paransi minut alkoholi-

ongelmastani. Hän on myös sairaiden parantaja. Eräs lau-

luni kertoo pienestä linnusta häkissään yksinäisenä, voimat-

tomana, kaiken menettäneenä, eikä lintu enää jaksa laulaa

lauluaan.

 

Myös minun elämässäni tällainen jakso päättyi armon, rak-

kauden ja hyväksynnän löytymiseen Jeesuksessa. Ja niin

kuin toinen lauluni kertoo siipirikosta, kunnes Vapahtaja löy-

si sen. Janoinen, siipirikko lintu joka erämaassa etsii lähdet-

tä, josta saisi juoda elämänsä helteessä ja lopulta löytäisi

turvallisen, virvoittavan ja hoitavan sylin.

 

Tämä on minun todistukseni ja olen saanut joka päivä kas-

vaa häkkilinnusta ja siipirikosta eheämmäksi ja parantua

haavoistani, ihmispelosta, hyväksymisenpelosta Jeesuksen,

Hyvän Paimenen armosta ja paranen koko ajan lisää. Hänen

rakkautensa tosiaan parantaa, kasvattaa ja hoitaa sisäistä

ja ulkoista elämäämme. Kokeile sinäkin ja tule Jerikon kei-

koille kuulemaan ja näkemään lisää.

 

 

             - Marjut Kekarainen -