HYVÄÄN ELÄMÄÄN EN VAIHTAISI TAKAISIN

Merja Kari todistaa:

Merja Karin aikaisempi "hyvä elämä" tarkoitti kuitenkin vain

sen ulkonaista puolta. Siinä suhteessa kaikki oli niin hyvin

raiteillaan kuin ne voivat tavallisella ihmisellä olla.

Merja Kari kuvailee itseään päättäväiseksi ihmiseksi, joka

suunnittelee kaikki asiat valmiiksi hyvissä ajoin. Uskoontu-

loa en kuitenkaan suunnitellut , paitsi että voisin tulla us-

koon joskus 70-vuotiaana, Merja täsmentää. Uskonasiat

olivat tulleet tutuiksi lapsuudenkodista, mutta Merja oli

työntänyt ne siististi omaan pikku lokeroonsa, etäälle jo-

kapäiväisestä elämästä.

Arvostin kristillisiä arvoja, samoin kuin perhettä, sukulaisia,

ystäviä ja  lasten hyviä harrastuksia. Joulukirkko ja totutut

kristilliset juhlat kuuluivat asiaan, mutta mihin muuhun olisin

uskoa tai  Jeesusta tarvinnut? Merja kuvailee aikaisempaa

arvomaailmaansa.

Merja koki, että kirkolla ei ollut hänelle tarjottavaa. Sen

penkillä hän ei viihtynyt yhtään ylimääräistä minuuttia.

Puheet unohtuivat jo autoon kivutessa. Hengelliset laulut

koskettivat joskus, mutta unohtuivat pian. Ajatusta omas-

ta hengellisestä tilasta ei noussut mieleenkään noina vuo-

sina. Olin täydellinen tapakristitty. Minua häiritsi myös se,

että Raamatun mukaan minun olisi pitänyt rakastaa Juma-

laa enemmän kuin  perhettäni ja miestäni. Se tuntui mah-

dottomalta ja ärsyttävältä, Merja kertoo.

Herääminen

Sen sijaan Merja keskittyi tämän elämän tarjoamiin mahdol-

lisuuksiin. Toimeliaana naisena hän saavutti  kaikki tavoit-

teensa: häävaateliike on pyörinyt Hämeenlinnassa vuosia,

ja omassa talossa Turengissa asuu hyvä viisihenkinen per-

he. Karien tyttäret ovat 16, 14 ja 13-vuotiaita. Avioliittokin

saavuttaa tänä vuonna merkkipaalun."Karilla" jo kohta kak-

sikymmentä vuotta, Merja veistelee.

Myös  maallisiin keskittyvän elämäntavan toiset kasvot nou-

sivat ajan  mittaan vääjäämättä pintaan. Vuonna -95 aloin

ensi kerran miettiä, miksi olin rauhaton,vaikka minulla oli hy-

vä elämä. Vaikka minulla oli paljon ystäviä,koin, että kukaan

ei ymmärrä minua syvällisesti. Tunsin, että elämästäni puut-

tuu vielä jotain tärkeää, Merja muistelee.

Joskus hän pysähtyi  pohtimaan sitäkin, miksi monet ihmiset

uskovat ikivanhaan kirjaan, ja vielä pysyvät siinä niin lujasti.

Jotain suurta on täytynyt tapahtua 2000 vuotta sitten,kos-

ka Jeesukseen uskotaan. Järkeily ei johtanut mihinkään, kun-

nes heitin ylös ajatuksen: jos sinä Jeesus olet olemassa,

näytä itsesi! Sen jälkeen alkoi tapahtua.

Havahtuminen

Erään  joulun alla kynttiläkauppias  Hämeenlinnan kävelyka-

dulla  halusi yllättäen lahjoittaa Merjalle kirjan. Seuraavana

yönä Merja  luki Kemin Jokkea kolmeen asti. Luki ja itki. Sa-

moihin aikoihin Merja tapasi vanhanystävän vuosien jälkeen.

Tämä oli tullut uskoon. Olin todella yllättynyt. Hän oli viimei-

nen, jolta olisin odottanut sellaista, Merja kertoo.

Keskustelua riitti pitkään, silloin ja myöhemmin. Merja on nor-

maalisti nopea käänteissään,mutta uskonasioissa hän kiiruhti

hitaasti. Toisaalta hän tunsi vetoa, toisaalta oli puolustuskan-

nalla. Mutta jano kasvoi. "Mutta kun olen järjestänyt elämäni

niin hyvin", sanoin ystävälleni. "Merja, kun se ei riitä", oli vas-

taus. Melkein suutuin; olin mielestäni tarpeeksi "uskossa". Oli

siinä pureskelemista, Merja kertoo kamppailustaan.

Merja oli kuitenkin herätetty, ja Jumala lisäsi pökköä pesään

toisellakin tavalla. Synnynnäinen lonkkavika alkoi vuosien

karttuessa haitata ja rajoittaa Merjan elämää yhä enemmän.

Kun kävelykin alkoi lopulta olla yhtä tuskaa, ei auttanut muu

kuin hankkiutua tutkimuksiin. Pitkin hampain, ystävän kehoi-

tuksesta ja hänen kanssaan Merja meni kuitenkin ennen sitä

hengelliseen tilaisuuteen ja jätti esirukouspyynnön lonkkansa

paranemisesta. Ystävä tuntui vakuuttuneen, että niin tapah-

tuu.

Parantuminen

Uskoin sen, mutta vielä piti odottaa puoli vuotta, Merja ker-

too vuoden-97 vaiheista. Asia innosti, mutta herätti toisaal-

ta elämäänsä aina varman päälle päälle suunnitelleen Merjan

mielessä hankalia kysymyksiä. Pidimme mieheni kanssa kriisi-

palaverin. "Mitä  se merkitsee jos  lonkka oikeasti paranee?

Silloinhan meidän  pitää alkaa ajatella aivan uudella tavalla!

Pitäisikö tulla  Jeesus-hulluksi?" Olemme molemmat yrittäjiä,

ja tottuneet tekemään itse omat ratkaisumme, Merja kertoo.

Keittiön pöydän ääressä oltiin tosissaan, mutta niin oltiin tai-

vaassakin. Eräänä aamuna, kun sisko perheineen oli kylässä.

Merja nousi ylös niinkuin muulloinkin, ja tavan mukaan kokeili

miltä lonkka tänään tuntuu. Silloin sen yli kulki lämmin virta.

Nousin seisomaan, eikä mitään kipua tuntunut. Kävelin,menin

ulos, juoksin ja pompin. Sisään tullessa kuulutin kaikille, että

olen parantunut, Merja todistaa.

Parantuminen ei poistanut Merjan sisäistä myllerrystä,mutta

vauhditti muutosprosessia. Edessä oli vielä kaikkein kipein ja

ahtain portti  joka paransi sielun.

Kieltäminen

Merja kiitti joka päivä Jumalaa parantumisestaan, mutta oli

todellisuudessa vielä  puolitiessä matkalla kohti elävän Jee-

suksen läheisyyttä. Kun mietin,mitä ystäväni puhe tervees-

tä  Jumalan pelosta mahtoi tarkoitaa, eräs ystävä soitti ja

kysyi, olenko uskossa. Kiersin kysymyksen, mutta hän toisti

sen lopulta kolme kertaa. Vieläkin, vuosien jälkeen Merjan

silmäkulma  kostuu liikutuksesta. Ja minä  kielsin kolme ker-

taa! En uskaltanut tunnustaa.

En vaikka Jeesus oli jo pitkään ohjannut minua oikeaan valta-

valla rakkaudella, huolenpidolla ja  kärsivällisyydellä ja kaiken

päätteeksi Hän  paransi lonkkani. Minä vastasin siihen kieltä-

mällä Hänet, Merja kertoo.

Seuraavana päivänä Merja koki ankaran kolauksen: kesken

työpäivän  kivut  palasivat ja  jalka meinasi kerta kaikkiaan

mennä alta. Hän  pääsi raahautumaan  bussiin, mutta koti-

pysäkillä  pelko kouraisi  tosissaan: kävelemisestä ei tullut

mitään. Bussimatkalla Merjalle oli toisaalta selvinnyt asian

ydin,ja pysäkillä seistessään hän rukoili sydämensä pohjas-

ta: "Herra, anna anteeksi!

Tapahtuipa mitä vain, enää ikinä en sinua kiellä! Samalla hän

lähti vaivalloisesti etenemään, ja joka askeleella kipu hellitti

hiukan. Viime metrit puolen kilometrin matkasta taittuivat jo

juosten - ja itkien. Sitä  riittikin tunnin ajaksi. Kaiken päät-

teeksi Jumala armahti minut! Vasta silloin tulin kokonaan us-

koon. Kohtasin elävän Jeesuksen,ja Herran pelko tuli todek-

si, Merja kertoo.

Liittyminen

Vuosituhannen vaihduttua Merjan mieltä alkoi askarruttaa

kysymys seurakunnasta. Eräänä päivänä hän "eksyi" va-

paakirkon eteen, ja  paikka jäi mieleen. Merjaa jarrutti kui-

tenkin vierauden tunne ja tietämättömyys. Soitin Arto Kor-

temaalle ja kysyin, onko kirkkoon pääsymaksu? Arto vähän

naureskeli ja pyysi vain tulemaan mukaan, Merja nauraa.

Ensimmäisellä käynnillä Hämeenlinnan vapaaseurakunnassa

tapahtui jotain poikkeuksellista ja yliluonnollista. Merja "söi"

joka sanan puhujan lukemasta tekstistä Raamatun alkuleh-

diltä. "Valkeus tuli"  suoraan kohti. Sitten Merja vielä näki

näyn. Salin sivuilta nousi ikään kuin savua, ja näin puhujan

pään yläpuolella keltaisen kehän.Ajattelin ensin, että nämä-

pä ovat tosi ovelia temppuja! Katossa on tietysti jokin lamp-

pu. Mutta toisaalta mukana ollut tytär ei nähnyt mitään ja

samalla Merja koki rauhaa ja sopusointua, ja ennen kuin ti-

laisuus oli ohi, hän tiesi tulleensa hengelliseen kotiinsa.

Myöhemmin joidenkin ystävien ennakkoluulot vapaaseura-

kuntaa kohtaan hämmästyttivät  ja huvittivatkin -vaikka

Merja oli ajatellut itse samoin aikaisemmin.Sain kuulla kaik-

kia mahdollisia kauhutarinoita "lahkoista" jotka aivopesevät

minut lähes  orjakseen, Merja kertoo. Vapaaseurakunnan

jäseneksi Merja liittyi viime joulukuussa, samaan aikaan kun

kävi uskovien kasteella. Raamattu ei ole tullut ainoastaan

tutuksi ja rakkaaksi; siitä on muodostunut koko elämän ki-

vijalka. Arvot ovat menneet uusiksi, mutta merkittävimpänä

muutoksena Merja pitää kokemaansa  sisäistä rauhaa ja le-

vollisuutta.

Usko toi rauhan. Tiedän että tapahtuipa mitä tahansa, olen

turvassa. Minulla oli ennenkin hyvä elämä, mutta ikinä en

vaihtaisi siihen takaisin, Merja kiteyttää viime vuosien ko-

kemukset. Hyvä elämä vaihtui parhaaseen mahdolliseen:

Jumalan siunaamaan elämään.

     - Teksti ja kuva PT Juntumaa Suomen Viikkolehti 6/04 -