OLEN UUSI LUOMUS

Roger Heimbergin todistus:

 

Kysymys on muustakin kuin raittiudesta. Uusi elämä Jeesuk-

sessa merkitsee sitä, että ei ole enää jatkuvaa kamppailua.

Minä en ole enää alkoholin ja huumeiden orja, sillä Jeesus

on vapauttanut minut.

 

 

 

Tällä haastattelulla Roger haluaa viestittää niille, jotka vielä

ovat juopottelukierteessä, että on olemassa laaturaittiutta;

ihminen voi kokea rauhaa ja iloa raittiina ollessaan. Kun hä-

nellä on elämä Jeesuksessa, hän ei tarvitse enää pulloa ei-

kä huumeita. Roger itse on joutunut käymään pohjalla en-

nen kuin hän ymmärsi tarvitsevansa Jeesusta.

 

Alkoholi vei kaiken: Rahat, työpaikat ja perheen

 

Roger syntyi Sipoossa, mutta kasvoi Espoossa ja Helsingissä.

Hän oli nuorin viidestä veljeksestä aivan tavallisesta perhees-

sä. Peruskoulun jälkeen hän opiskeli sähköasentajaksi, olin

lapsena hyvin yksinäinen ja kiinnostuin alkoholista jo 11-vuo-

tiaana. Join saadakseni rauhan sielulleni. Siihen aikaan minulla

ei ollut rahaa, mutta onnistuin aina ylipuhumaan toiset niin,

että he tarjosivat minulle. Silloin alussa pystyin lopettamaan

kun halusin, mutta jo koulun jälkeen, kun minulla oli työtä ja

omaa rahaa, join säännöllisesti joka viikonloppu ja myöhemmin

jopa töissä. Alkoholin takia sain potkut työpaikoistani. Olen ol-

lut mm. lähettinä Hufvudstadsbladetissa ja vahtimestarina mo-

nessa kirjastossa. Myös avioliittoni hajosi alkoholin takia.

 

Uusi Jumalakuva

 

Alkoholi ei ollut ongelmieni varsinainen syy, vaan yritin korja-

tanpahaa oloani alkoholilla. Alkoholista voi saada aluksi hyvän

olon, mutta se ei koskaan pysty täyttämään syvimpiä tarpei-

tamme. Ihminen ei hyödy juomisesta mitään, vaan tilanne

vain pahenee entisestään. Minun varsinainen ongelmani oli

etten tuntenut Jumalaa, Jumalakuvani oli täysin vääristynyt.

Pelkäsin Jumalaa, pelkäsin etten selviä, etten kelpaa. yritin

hukuttaa nämä tunteet juomisellani ja ikään kuin piilouduin

alkoholin taakse. Tänään tiedän, että Jumala vihaa syntiä,

mutta rakastaa syntistä ihmistä, minuakin.

 

Uusi luomus Kristus teissä

 

Vuosi sitten aloin käydä Filadelfia kirkossa. Siellä Jumalakuva-

ni muuttui ja ymmärsin, ettei  minun tarvitse paeta, sillä Ju-

mala on Isäni ja haluaa olla yhteydessä minuun, koska Hän

rakastaa minua. Hän on jopa mustasukkainen rakkaudessaan:

"Älä pidä muita jumalia Minun rinnallani !" Hän haluaa olla mi-

nun Isäni myös kaikissa vaikeuksissa, ei vain hyvinä päivinä.

Aikaisemmin en ole ymmärtänyt sitä, vaan olen vain tuijotta-

nut itseäni ja nähnyt millainen olen: "Minä köyhä syntinen ih-

minen..."

 

Uskovien kaste

 

Karl Lindqvist opetti Helsingin Leipäkirkossa, mitä Raamattu

sanoo kasteesta, uskovien kasteesta. En halunnut mennä

kasteelle ollakseni jollekin mieliksi, mutta vähitellen aloin ym-

märtää, että halusin tehdä sen. Halusin seurata Jeesusta

kasteellekin. Kun sitten kastepäivä tuli, pastori kysyi, halu-

sinko seurata Jeesusta ja tunnustaa Hänet Herrakseni?

Vastasin kyllä ja kun sitten astuin kastehautaan ajattelin:

Voi, voi mitä minä nyt lupaan, minähän olen entinen juoppo,

olen epätäydellinen ja rakkaudeton. Otin tämän askeleen us-

kossa, sillä minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Halusin tuoda

tyhjyyteni Jumalalle. Paavali kirjoittaa kolossalaisille: "Sen

salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja pol-

vesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillen-

sä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri paka-

nain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus

teissä kirkkauden toivo". Kol.1:26-27.

 

Jumala täytti tyhjyyteni ja Jeesus tuli sydämeeni. Nyt tie-

dän, että Jumala ei välitä siitä, mitä elämässäni on tapah-

tunut aikaisemmin, kuinka paljon olen juonut tai mitä syn-

tejä olen tehnyt. Menneisyydelläni ei ole mitään merkitystä.

Jumala voi antaa minulle uuden elämän. Ihminen miettii mi-

ten hän korjaisi jotakin, mutta Jumala ei toimi niin, Hän luo

uutta. "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus."

 

AA (anonyymit alkoholistit) tekee myös tärkeää työtä

 

Mielestäni AA tekee hyvää työtä, mutta en pitänyt siitä,

että minun täytyi esitellä itseni sanomalla: Roger alkoho-

listi. Tiedän olevani köyhä ja syntinen, mutta se ei ole mi-

nun identiteettini, koska olen ottanut vastaan Jeesuksen

ja olen nyt uusi luomus. Olen huomannut, että mitä enem-

män samaistun Kristukseen, sitä vähemmän koen itseni

köyhäksi ja syntiseksi alkoholistiparaksi. Nyt Kristus elää

minussa ja Pyhä Henki, Auttaja, johtaa minua oikeaan

suuntaan.

 

Ihminen, ei tapaus

 

Tutustuin Samariaan kymmenen vuotta sitten, kun sain kä-

siini Pelastusarkki-lehden. Varsinkin todistukset koskettivat

minua, mutta ajattelin, etteivät ne koskeneet minua, vaan

vain ääritapauksia, sellaisia joiden asiat olivat todella huo-

nosti. Viime kesänä sain uudelleen yhteyden Samariaan. O-

lin väsynyt kaikkiin terapioihin, sekä tavalliseen terapiaan

että AA:n ja A-klinikan terapiaan. Olin myös Pixne- klinikal-

la kaksi kertaa. Ajattelin sitten, että yrittäisin vielä Sama-

riassa. Siksi soitin Leipäkirkkoon ja menin katsomaan, mitä

siellä tapahtuu. Jo ensi näkemällä ihastuin siihen, että mi-

nua kohdeltiin ihmisenä. En ollut potilas enkä asiakas tai ta-

paus. Sellaista kohtelua en ole tavannut missään muualla.

Useimiten olen joutunut tuntemaan itseni vähempiarvoisek-

si ja minua on pidetty sairaana, jota on hoidettava ja jolla

ei ole toivoa. Samariassa olen huomannut, että minuun luo-

tetaan. Se vahvistaa itseluottamustani. Nyt työttömänä

on tärkeää, että saan toimia vapaaehtoistyössä Samarias-

sa. Soitan kitaraa kokoontumisissamme ja toimin auton apu-

miehenä. On mukava auttaa auttaa, koska tulee samalla it-

sekin autetuksi. Tunnen, että minua tarvitaan.

 

Nyt Roger haluaa auttaa toisia

 

Tässä maailmassa on niin monenlaisia mielipiteitä. Moni luu-

lee syntyneensä epäsuotuisien tähtien aikaan ja luulee et-

tei voi siksi vapautua alkoholi-ja huumeriippuvuudestaan,

mutta se ei pidä paikkaansa! Se on paholaisen viekas kek-

sintö. Minun tehtäväni kristittynä on antaa kunnia Jeesuk-

selle, lukea Hänen Sanaansa ja kuunnella, mitä Hän haluaa

sanoa. Olen rukoillut, että kokemukseni voisivat olla avuk-

si muille. Jumalan lapsena saan elää tätä hetkeä. Jos antaa

Jeesukselle luvan puuttua elämäänsä, Hän myös tekee sen.

Haluan rohkaista niitä, jotka painivat vielä samantapaisten

ongelmien kanssa kuin minulla on ollut: Kaikista toivotto-

muuden tunteista ja epäonnistuneista yrityksistä huolimat-

ta kannattaa tulla Jeesuksen luo, sillä Hän antaa enemmän

kuin pelkän raittiuden! minun ei tarvitse yrittää suorittaa

jotakin, eikä minun tarvitse pinnistellä ja kiusata itseäni pi-

tämään tiettyjä sääntöjä. Rukoile vain yksinkertainen ru-

kous, Roger kehottaa lopuksi ja hänhän tietää mistä puhuu.

 

 

       - Kate Lindberg -  Samaria Lehti  2/2005 -