RATKAISEVAA ON, ETTÄ JUMALA ARMAHTAA

Maija Haikonen:

Nimeni on Maija Haikonen ja toimin evankelistana Vapaakir-

kon piirissä. Kotitaustani on pelastusarmeijalainen, vanhem-

pani kuuluivat sotilainapelastusarmeijan Karhulan osastoon.

Näin ollen kuulin opetusta Jeesuksesta lapsesta lähtien. Kävin

isäni pitämää pyhäkoulua 2-vuotiaasta 12-vuotiaaseen asti,

joten Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi. Vaikka tällainen

tausta on suuri etu, se saattaa olla myös hidaste uskoontulolle,

asiat ovat liian tuttuja, tulee tarve kyseenalaistaa kaikkea kuu-

lemaansa, asioihin ns. turtuu.

Edustan sitä ikäpolvea, jolle kehitysoppi (evoluutioteoria) on

biologian tunneilla esitetty ainoana totuutena maailman syn-

nystä. Lapsena saatu opetus oli pahasti ristiriidassa "viisaitten"

tiedemiesten tutkimusten kanssa. Tämä ei kuitenkaan aiheut-

tanut minulle kriisiä, sillä Jumalan olemassaoloa en ole koskaan

kyseenalaistanut jo aivan järkisyistä.

Sen sijaan ystäväpiiri, luokkatovereiden hyväksynnän saaminen

oli minulle niin tärkeää, että uskonasiat saivat jäädä taka-alalle,

ja halusin olla kuten muutkin ikäiseni. Salaa vanhemmiltani aloin

kulkea "bailaamassa" -70 luku oli jo kovin vapaamielistä alkoholin

ym. suhteen, ja näissä kuvioissa tuli tehtyä sellaista, mikä väl-

jemmänkin moraalisen mittapuun mukaan on syntiä ja väärin.

Jumala alkoi puuttua asioiden kulkuun.

Ylioppilaskirjoitusten aikaan sairastuin vakavasti. Kirjoitukset me-

nivät kuitenkin hyvin Jumalan avulla. Kirjoitusten jälkeen tehtiin

leikkaus, ylimääräinen kasvain poistettiin, joka onneksi oli hyvän-

laatuinen. Tämä kaikki pysäytti miettimään asioita syvemmin.

Synti painoi, kuolema pelotti, tulevaisuus ahdisti.

Noihin aikoihin kesällä -75 oli pelastusarmeijalla telttakokouksia

koti-paikkakunnallani. Juhannuspäivän iltana sain tehdä oman

uskonratkaisuni, johon minua oli ajamassa monet pelot ja syn-

nintunto. Erityisiä tunteita en "katumuspenkiltä" (kuten rukous-

alttaria niissä piireissä silloin vielä kutsuttiin) noustessani tunte-

nut, mutta sain uskon, että silloin Jeesus uudesti synnytti mi-

nut  elävään toivoon.

Koska olen impulsiivinen luonne, halusin siitä paikasta lähteä ko-

ko maata evankelioimaan. Kuitenkin jokin minussa jarrutteli, koin

ettei Herralla minunlaiselleni juurikaan käyttöä ole. Siispä päätin

odotella ja sinä aikana hakeuduin Tampereen yliopistoon. Opis-

keluaika oli monin tavoin merkittävä uskonelämän kannalta.

Tapasin uusia ystäviä, joiden kanssa alettiin käydä eri seurakun-

tien tilaisuuksissa. Tuli kova sanan sanan nälkä, halusin tuntea

Raamattua enemmän kuin oppikirjojani. Kutsumustietoisuus syve-

ni ja vahvistui ja lopetin yliopisto-opinnot kesken, ja hakeuduin

Pelastusarmeijan kadetti-kouluun, josta valmistuin upseeriksi-81.

Erilaisten elämäno0losuhteissa tapahtuneiden muutosten kautta

Jumala avasi oven "siviiliin" ja vapaaksi evankelistaksi vuonna-90.

Olen varmistunut siitä, että saan olla omalta pieneltä osaltani

Herran pellolla työssä. Sydämelläni ovat aina olleet "kadun mie-

het" yleensä ne, joista kukaan ei välitä. Jos vain voin olla jolle-

kulle rinnalla kulkija, ystävä ja johdattaa jopa Jeesuksen luo niin

se on parasta palkkaa tästä työstä.

Sanan saarnaaminen on syvä kutsumukseni ja uskallan sanoa

armoitukseni, ja tahdon tehdä sen pieneltä paikalta Jumalalta

sanaa kysyen.

Koko uskonelämän voisi tiivistää Room 9:16 sanoiksi " RATKAISE-

VAA EI SIIS OLE MITÄ IHMINEN TAHTOO TAI EHTII, VAAN  SE

ETTÄ JUMALA ARMAHTAA."

Uskossa ollessani vasta syntisyyteni olen oppinut kohtaamaan-

kin, mutta samalla myös ÄÄRETTÖMÄN Jumalan ARMON.

ARMOA ja RAUHAA HERRASSA TOIVON JOKAISELLE !!

          - Maija Haikonen -